Tunteiden hallinta on vaikea laji. Meillä jokaisella on vapaus valita oma toimintamme ja toimintahan johtuu tunteisiimme. Tunteet tulevat ja menevät, niihin meillä ei ole vaikutusvaltaa, mutta me voimme valita, mihin niistä keskitymme ja mille niistä annamme valtaa.
Sain itse erittäin konkreettisen esimerkin, joka pysäytti minut pohtimaan käyttäytymistäni syvemmin. Olin illalla makoilemassa ja rentoutumassa ennen nukkumaanmenoa ja yhtäkkiä yläkerrasta alakertaan ryntäsi huutava poika, jolla vuosi verta nenästä. Olivat veljen kanssa olleet menossa nukkumaan ja toinen oli jotenkin ihmeellisesti eksynyt velipojan sänkyyn, josta veli oli hermostunut ja auttanut kaveria pois sängystään ja siinä hötäkässä pökännyt polvella nenään ja siinäpä se. Minä kimpaannuin tästä tapahtumasta ihan hurjasti ja saatoinpa karjua tovin jos toisenkin. Huoli omasta lapsesta ja raivo tappelusta kaappasivat minut täysin mukaan ja siihen hävisivät rentoutumisen rippeet.
Uusi mahdollisuus
Tapahtumaa seuraavana aamuna keskustelin ystävieni kanssa aamulenkillä tunnereaktioista ja siitä, miten toivoisin saavani pidemmän pinnan, etten aina hermostuisi lasten tappeluihin ja osaisin olla lempeä menemättä itse tilanteeseen mukaan tuhoavalla energialla. Sain viisailta leikkikavereilta Miialta ja Paulalta erittäin hyvän muistutuksen elintärkeästä asiasta, ”Loving what is”. Eli asioiden hyväksyminen juuri sellaisenaan kuin ne ovat, niitä vastustamatta. Sain hyvän ohjeen, eli kun vastaisuudessa tulisi vastaava riitatilanne (ja niitä meillä riittää päivittäin), keskittyisinkin vain kipeää saaneen murusen halaamisen, en vastustaisi itse tilannetta ja kimpaantuisi sen vuoksi vaan rauhoittaisin itkevää lasta, kohtaisin hänet ja samalla itseni. Sen jälkeen jää kyllä varmasti myös aikaa selvittää riitaan johtaneet syyt ja kyllä se kiusaa tehnyt lapsukainen varmasti jo tietää tehneensä väärin ilman minun hermostumistani.
Eipä mitään, sain jo samana iltana mahdollisuuden harjoitella uudestaan, nimittäin sama tapahtuma toistui myös seuraavana iltana. Erona tällä kertaa oli ainoastaan oma suhtautumiseni ja reaktioni ja se muutti lopulta kaiken. Pieni murunen tuli jälleen alakertaan itkien ja taas nokka verta vuotaen. Minä pysähdyin ja lohdutin häntä, halasin ja olin vain hiljaa. Lapsi rauhoittui, minä myös. Tämän jälkeen pyysin rauhallisesti riitapukarin alakertaan selvittämään asiaa. En hermostunut tai huutanut ja asia selvisi. Molempina iltoina tapahtumissa oli täysin sama kaava, mutta oma suhtautumiseni oli täysin eri ja sen myötä myös lopputulos ja oma fiilis asioiden ratkettua oli täysin erilainen. Jälkimmäisenä iltana pääsin myös nukkumaan rauhallisin mielin, kun en ollut hermostunut ja saanut itseäni kerroksiin. (Ja tämän jälkeen ei ole enää tapeltu niin, että nokka vuotaisi kenelläkään! Toistaiseksi…)
Tämä tapahtuma muistuttaa minua edelleen päivittäin siitä, että meidän omilla valinnoilla on hurjan suuri merkitys. Emme voi valita millaisia tapahtumia ja tilanteita arki heittää eteemme, mutta voimme aina valita, miten niihin suhtaudumme. Emme voi valita tunteitamme, mutta voimme valita käytöksemme. Niin ihanan vapauttavaa ja toki samaan aikaan myös kauhistuttavaa. Minulla on vapaus ja vastuu kaikesta. Haluan olla se rauhallinen vanhempi, joka ei mene mukaan tappeluihin tunteella, vaan yritän mahdollisuuksien mukaan aina rauhoittaa tilanteen ja tuoda tilanteeseen turvaa ja lohdutusta. Ei helppoa, mutta mahdollista. Ja onnistuminen tällaisen tilanteen jälkeen palkitsee aina suuresti.
Iloa päivääsi!
