Sosiaalinen media, onko se hyvä vai huono juttu, riesa vai rikkaus? Olen miettinyt viime aikoina paljon sosiaalista mediaa. Se on toisaalta tosi kiva juttu näin ruuhkavuosia elävälle perheenäidille, kun ei välttämättä ole aikaa nähdä kavereita ja rupatella kuulumisia livenä ja some kertoo kysymättäkin mitä kenellekin kuuluu. Samaan aikaan some on järkyttävän rasittava asia. Pyykkivuorien kanssa taistellessa, jokapäiväistä murmelisiivousta ja ruokaa tehdessä välillä jopa ahdistaa katsella kavereiden lomakuvia lämmöstä, kun kontrasti omaan elämään on niin järkyttävän suuri. Tulee väistämättä olo, että oma elämä on raatamista ja tarpomista päivästä toiseen ja muilla elämä on yhtä glamouria ja luksusta, meillä samaa tasapaksua perusarkea viikosta toiseen. Ristiriitaista, eikö totta.
Töiden puolesta nykyään miltei joka alalla on oltava näkyvillä sosiaalisessa mediassa, pitää luoda vakuuttavaa ja uskottavaa henkilöbrändiä, kertoa asioista kiinnostavasti, oltava miellyttävä ja asiantuntija ja tuotettava hyvää ja laadukasta sisältöä. On oltava läsnä ja esillä olematta kuitenkaan tyrkky, myytävä itseään ärsyttämättä muita ja luotava ammattimainen ja luotettava kuva juuri minusta, että voittaisin kilpailussa ne 100 muuta välittäjää, jotka haluaisivat myös myyntiin juuri tämän asunnon. On oltava brändi, valovoimainen ja kiinnostava ja parhaassa tapauksessa hyvän brändiarvosi ansiosta saat kauppaa tai seuraajia, peukutuksia ja kommentteja. Kilpailu ainakin kiinteistönvälitysalalla on todella kova, miksei muillakin aloilla.
Olen lukenut monia kirjoituksia siitä, kuinka sosiaalinen media lisää yksinäisyyttä ja tuo pahoinvointia. Näitä kirjoituksia löytyy jo monien vuosien takaa. Ihmiset vertaavat itseään ja omaa arkeaan somen kautta näkyviin kavereiden tai puolituttujen upeaan ja täydelliseltä näyttävään arkeen ja elämään, upeisiin lomakuviin ja ahdistuvat tästä. Jotkut myös peittävät somen upeiden kuvien taakse kipeän arjen ja sekin on surullista. Itselleni somessa tärkeintä on aitous, mutta on totta, että itsekin postaan vain positiivisia juttuja ja se on ihan selkeä valinta. En halua käsitellä negatiivisia asioita ja omia harmituksen aiheitani somessa psk** jauhaen, vaan keskittyä elämässäni positiiviseen, se kasvaa mille antaa tilaa.
Some on totta kai ihan huikea yhdistävä tekijä, jonka avulla voit löytää yhteyden vanhoihin ystäviin ja tiedän jopa somen kautta löytyneen uusia sisaruksia, jotka olisivat ennen someaikaa jääneet ikuiseksi salaisuudeksi. Somessa kynnys yhteyden ottamiseen ja kuulumisten kysymiseen on myös melko matala ja hyvä niin. Somen kautta voit helposti seurata puolihuolimattomasti ystävien ja puolituttujen elämää, mutta on hyvä muistaa, että somessa on usein näkyvillä vain kolikon yksi puoli. Todellisuudesta se kertoo hyvin kapean näkymän kenen tahansa elämästä ja jos sen perusteella teet jotain päätelmiä toisesta ihmisestä, saatat mennä hyvinkin metsään. Sen lisäksi, vaikka tietäisit mitä toisen ihmisen elämästä, ei se tarkoita, että teillä olisi yhteyttä, koska kohtaamista ei ole tapahtunut ja juuri yhteys ihmisten välillä tekee elämästä merkityksellistä. Yhteyden puuttuminen puolestaan luo yksinäisyyttä.
Suosittelenkin sinua olemaan yhteydessä juuri niihin ihmisiin, joiden kanssa haluat arkeasi jakaa. Kysyä kuulumisia ja sopia tapaamisia ihan livenä. Käykää kahvilla, jutelkaa puhelimessa jos ette ehdi nähdä tai välimatka on esteenä, vaihtakaa kuulumisia, ennen kaikkea kohdatkaa, se poistaa yksinäisyyttä ja tuo voimavaroja arkeen. Eli jos haluat kuulla mitä jollekin sometutulle oikeasti kuuluu, some on siihen aivan väärä paikka, oikea elämä eletään muualla, siellä tutun ja turvallisen murmeliarjen keskellä. Ja siellä arjen keskellä tapahtuvat kohtaamiset ja tapaamiset ovat kultaakin arvokkaampia.
