Olen hurjan innoissani, tänään 1.10.2019 oli kaksi isoa merkittävää tapahtumaa. Arjen Sankaritar-kotisivut aukesivat tänään, ehkä hieman keskeneräisenä, mutta tässä nämä ovat. Lisäksi nousin ensimmäistä kertaa lavalle puhujana, ehkä hieman keskeneräisenä, mutta nousin silti ja puhuin! Rohkeutta on se, että menee eteenpäin, vaikka joskus pelottaakin.
Minulla oli tänään ilo ja kunnia nousta lavalle Wanhassa satamassa Meetings Events-tapahtumassa kertomaan oma tarinani ja sen myötä syntyneitä oivalluksiani. Jännä paikka, koska olin ensimmäistä kertaa puhujana lavalla, toki minulla on laaja kokemus esiintymisestä musiikin parissa, mutta puhujana lavalle nouseminen on aivan eri juttu. Nöyrin kiitos kuuluu MySpeakerille luottamuksesta ja rohkaisusta. Ilman heitä en olisi tehnyt tänään tätä ensimmäistä esiintymistäni puhujana.
Muistan kun jo 10 vuotta sitten Nordic Business-forumin jälkeen mietin, että olisi ihan huikea päästä puhumaan, jakamaan tätä paloa ja iloa, joka sisälläni kuplii, liekki sisälläni oli roihuava ja räiskyi kirkkaasti. En kuitenkaan oikein hahmottanut mitä puhuisin, mitä annettavaa minulla olisi ja miksi ylipäätään puhuisin. Why? Sama toistui myös 7 vuotta sitten, mutta lopulta turhauduin ja annoin asian olla, sisäinen palo ilman selkeää suuntaa on turhauttavaa. Asia jäi vuosiksi unholaan, kunnes tänä keväänä jostain syystä puhuminen tuli puheeksi viikon sisällä neljän eri ystävän kanssa. Kaikkien viesti minulle oli sama, ehdottomasti menet puhumaan.
No mistä minä sitten puhuisin? Kuluneen vuoden aikana olen tehnyt Arjen Sankaritar-vlogia ja siinä kantava teema ja ajatus on tuoda iloa ja energiaa ihmisten arkeen, siinä se! Tässä kymmenen vuoden aikana aihe on kypsynyt vähitellen, elämä on koulinut rouheasti, välillä rankemmin ja välillä hellemmin, oivalluksia on monia ja prosessi jatkuu edelleen. Ilo, asenne ja rohkaisu, siinä kantavat ajatukset, minä olen motivaatiopuhuja. Elämä jakaa pelikortit, meidän tehtävämme on valita, millainen peli niillä pelataan.
Elämä on helppoa, kun saa elää mukavuusalueella, mutta kasvu tapahtuu kuitenkin aina siellä epämukavuusalueen rajoilla. Se vaatii sitä, että uskaltaa laittaa itsensä likoon, vaikka jännittääkin. Mennä rohkeasti, tulla näkyväksi, vaikka helpompaa olisi keksiä tekosyitä ja jättää menemättä. Ja kuinka huikea olo onkaan sen jälkeen, kun on lähtenyt kohti unelmiaan, koonnut oman tarinan ja oivallukset esitykseksi ja saa sen vielä vedettyä ihmisten edessä läpi.
Mutta silti minua jännitti, riitänkö minä? Kannattaako näin itsestään selvistä asioista edes puhua? Lisäksi näin koko viime yön unta puhujakeikasta, kuinka koko puhe oli yhtä suurta kaaosta. Slidet katosi, Kia sanoi, että ne slidet nyt on vaan sinun oman muistin tueksi ja yritin selittää, että ei kun ne on osa minun tarinaani… Lopulta sain kuviksi mukaan lavalle vain vanhan valokuva-albumin lapsuudestani, en löytänyt timeria puhelimestani, musiikki pauhasi taustalla, eikä mulla ollut mikkiä, porukka ramppasi edes takaisin jne…
Mutta se mikä oli jännää unessa, minä menin lavalle kaikesta huolimatta, käskin laittaa musiikin pois, puhuin ilman mikkiä, naureskelin jopa, että onpa aikamoista hommaa. Häpeästä huolimatta vedin oman setin läpi ja ajattelin, että mitä sitten, jostainhan sitä on ihmisen lähdettävä liikkeelle puhujahommissa, että tälle tapahtumalle varmaan nauran joskus vielä myöhemmin. 😂🔥💎
Todellisuudessa tämän päivän puhe meni kuitenkin hyvin. Jännitti kyllä, mutta menin silti lavalle ja kerroin tarinani. Toiveenani on, että edes yksi kuulija olisi saanut iloa ja piristystä arkeensa puheeni kautta. Tätä minä haluan tehdä lisää, puhua ja tuoda iloa!
Ja nämä kotisivut, kuinka onnellinen olenkaan, että nämä ovat vihdoin tässä. Keskeneräisinä toki osittain, mutta silti ne ovat tässä. Sivujen kautta toivon sinun saavan iloa, energiaa ja rohkaisua arkeesi! Iloa päivääsi!
– Maria Kuivinen
