Joulukalenteri // Luukku 24 – Hyvää joulua
”Joulu on juhlaa, pysähtymisen aikaa, ilmassa on ripaus taikaa. Joulu ensimmäinen on perheen pienen, äiti, isä ja nyyti, mieli kiitollinen. Yhden kotona käy kinastelu suuri,
Blogissa asiaa elämästä ja sen ihmeellisyyksistä.
Ajatuksia äitiydestä, asenteesta ja ilosta.
Tervetuloa mukaan!
”Joulu on juhlaa, pysähtymisen aikaa, ilmassa on ripaus taikaa. Joulu ensimmäinen on perheen pienen, äiti, isä ja nyyti, mieli kiitollinen. Yhden kotona käy kinastelu suuri,
”Joko on pukinkontti täynnä lahjoja, millaisia toiveita on ollut sinulla? Lahjat on ihania ja lapset niitä odottaa, vaan mahdatko itse tuon tärkeimmän vielä muistaa? Joulu
”Joululta maistuvaa, makoisaa ja sulavaa. Juhlapöydän raikas herkku, Laktoositon ja näyttävä moussekakku. Piparin raikkaus ja puolukan kirpeys, Päälle herkullinen kinuskiyllätys.” Tämä kakku on ihanan raikas
”Pysähdy kiireen keskellä hetkeksi. Halaa puolisoa ja lapsia oikein hellästi. Kiire ja melska on joulun alla niin kova, että meinaa vallan unohtua joulun todellinen sanoma.
”Istahda alas, näpertele tovi. Hengähdä hiljaa, ei kiirehtiä sovi. Viikonloppu on ovella, mitäpä jos tänään kutsuisit hieman joulua kylään. Taittele hieman, mukavaa hommaa, askartele tähti
”Taiteillen ja taitellen, paperista taitavasti askarrellen. Hieman vaatii ajatustyötä aluksi, vaan taipuu upeasti somaksi laatikoksi. Mittaa vain tarkasti, niin saat varmasti hienon lahjapaketin valmiiksi.” Tämä
JOULUKALENTERI // LUUKKU 2 ”Uusi viikko ja paljon kivaa, jouluun on vielä monta yötä aikaa. Ehdit vielä hyvin siivota, tontut kurkkii jo ulkona.” Aloitin tänä
JOULUKALENTERI // LUUKKU 1 ”Joulukuu on alussa, joulu tulee vauhdilla. Ennen kuin huomaatkaan, joulua jo juhlitaan.” Laita jouluverhot ja jouluvalot ja sytytä kynttilä joulukuun kunniaksi.
Näin kiinteistönvälittäjän/yrittäjän/vanhemman näkökulmasta syysloma on tuplatyöviikko. Normitöiden lisäksi viikkoon sisältyy nimittäin myös koko päivän ruokahuolto, ohjelmatoimistona aamusta iltaan oleminen, sekä ennen kaikkea välienselvittelypalvelu 24/7. Alkuviikko
Olen hurjan innoissani, tänään 1.10.2019 oli kaksi isoa merkittävää tapahtumaa. Arjen Sankaritar-kotisivut aukesivat tänään, ehkä hieman keskeneräisenä, mutta tässä nämä ovat. Lisäksi nousin ensimmäistä kertaa
Mikäli haluat ottaa minuun yhteyttä, soita rohkeasti minulle, laita tekstaria tai laita viestiä alla olevan linkin kautta. Pyrin vastaamaan viestiisi pikimmiten.
© 2019 Arjen Sankaritar / Kuivinen LKV Oy | Kaikki oikeudet pidätetään