Oletko puhelinaddikti?
Onko sulla kasvanut luuri kouraan? Kuinka usein katsot puhelinta päivässä? Ootko tehnyt tämän päivän somepäivityksen, mitenkäs Insta-story, entä LinkedIn, entä oletko lukenut päivän iltapäivälehdistä, onko Meghan ja Harry muuttaneet jo Kanadaan, kuka julkkiksista nyt on vuorostaan eronnut ja mistä se johtui, liittyikö kolmansia osapuolia, missä päin maailmaa palaa metsät ja entä muut luonnon katastrofit. Entä missä on sota puhkeamassa, tai missä on sotia, joista meillä ei ole mitään tietoa, koska ne eivät ylitä uutiskynnystä? Tuoko tämä kaikki ihana informaatio sinulle iloa vai ahdistusta?
Viime viikolla mietin somea ja pohdin sitä, kun se antaa vain yhden puolen asioista. Viime aikoina olen pohtinut myös paljon puhelimen käyttöä ja sitä, addiktoiko se minua. Korvaako puhelin normaalit kontaktit ja koukuttaako se? Ei se ehkä kontakteja korvaa täysin, mutta myönnän kyllä että se koukuttaa ja isosti!
Olen ajatellut itse, että puhelin on minulle työväline, perustellut puhelimeni runsasta käyttöä sillä, että tämä on minun työtäni, se nyt vain on niin, että minä vain olen paljon puhelimen äärellä. Mies on toki aina välillä huomauttanut, että puhelin pois ja mitä siellä nyt taas on ja se on lähinnä ärsyttänyt, mutta sitten tuli lapset. Lapset sanoo ihan suoraan, että äiti laita se puhelin pois, ei ruokapöydässä saa olla puhelinta, miksi sä vielä illalla katot puhelinta, mitä sä sieltä katsot jne.. Ja se meneekin ihan eri lailla ihon alle ja pysäyttää miettimään asioita.
Me ollaan kotona sovittu, että ruokapöydässä ei ole puhelimia ja kotona muutenkin ollaan mieluummin läsnä toistemme kanssa, pelataan, saunotaan, jutellaan tai mennään vaikka pihalle tai metsään retkelle ennemmin kuin räplätään puhelinta. Lapsille tämä on vaikeaa, mutta väitän, että minulle vielä vaikeampaa.
Tehtiin ihan testi ja lähdettiin kaupungille kuvaamaan ilman puhelinta. Ensimmäinen ajatus heti pihalle tultua oli, että onpas ihana keli, pitäisikö ottaa kuva? Ja seuraava ajatus oli: ai niin, ratikkalippu. Puhelinta siis tarvitaan kyllä moneen paikkaan, mutta on se ihan yhtä lailla turhaankin kourassa. Matkan ajat olin ilman puhelinta ja oli ihanaa, kun kiinnitti huomiota erilaisiin asioihin, ihmisiin ja toki kelikin oli ihan huikean upea!
Lapset ovat siis pysäyttäneet minut miettimään somea, mutta myös viime kesän Ylen artikkeli pysäytti. Kun puhelin on saanut niin hurjan paljon valtaa, se vaikuttaa myös lapsiin. Kun vuorovaikutus vanhemman kanssa puuttuu, lapsi ahdistuu. Toki ennenkin vanhemmat ovat olleet poissaolevia, ovat lukeneet sanomalehtiä ja kirjoja, vahdanneet tv:tä, mutta älypuhelin poikkeaa näistä, koska se voi napata vanhemman huomion milloin tahansa. Lapsi hahmottaa maailmaa vanhempiensa kautta, joten on hyvä miettiä, millaisen kuvan me annamme lapsillemme olemalla koko ajan puhelimessa, emmekä läsnä? Onko puhelimessa aina jotain kiinnostavampaa annettavaa kuin lapsillamme tai kumppanilla? Ei se varmasti usein tietoista ole, mutta sosiaalinen media on tehty koukuttamaan ja sitä se totisesti tekee! Suosittelen ehdottomasti lukemaan koko artikkelin.
Yksi tämän päivän suosikkisana on myös multitasking, eli tehdään monia asioita samaan aikaan. Jostain kumman syystä näissä on usein toisena osapuolena puhelin, sähköposti, some tms.. Eli ollaan koko ajan saatavilla ja samaan aikaan yritetään olla älyttömän tehokkaita töiden ja tulosten suhteen. No sehän ei tutkimustenkaan mukaan ole mahdollista. Olenkin itse pyrkinyt siihen, että työskennellessäni keskittyneesti laitan puhelimen ilmoitusäänet pois. Tämä on tuonut hurjasti rauhaa omaan arkeen.
Miten sinä asian näet, onko puhelin kasvanut kouraan?
Ja tässä vielä mainitsemani artikkeli: https://yle.fi/uutiset/3-10862591
