”Pane se puhelin pois! Äiti, kuunteletko sä ollenkaan!”. Tämä pysäytti minut jälleen kerran. Kyllä lapset vain on huikean hyviä peilejä. Olin siivoamassa, mutta jotenkin kummasti jumituin saapuneen whatsapp-viestin jälkeen selailemaan jotain yhtä tyhjänpäiväistä kuin Facebookia, että mitäpäs sille puolitutun kummin kaiman serkulle nyt kuuluukaan ja kuka nyt on juomassa sitä skumppaa ja nauttimassa elämästä #kiitollinensiunattuonnellinen?
Olen karsinut viime aikoina elämästä paljon asioita ja puhelin ja sen käyttö on ollut myös pitkään listalla, jotenkin se on tuntunut vain kovin vaikealta. Sitä jotenkin yrittää selittää ja puolustella itsellensä, että mutta kun se on mun työväline, pitäähän sitä nyt katsoa mitä maailmalla tapahtuu ja kun pitäisi somettaa, että saisi lisää tunnettuutta ja myytävää. Totta ja täyttä soopaa. Somettaminen siinä työn merkityksessä on tehty lopulta kuitenkin melko nopeasti. Toki puhelin on kiinteistönvälittäjällä tärkeä työväline, mutta päivittäinen somen selaaminen ei tuo kyllä euroakaan meidän perheen ruokapöytään, vaan vie aikaa ja läsnäoloa.
Väsyneenä minä eksyn someen ja väsyn lisää
Millaisina hetkinä minä sitten eksyn puhelimen maailmaan ja mitä silloin oikeastaan tapahtuu? Yleensä yksi vahvimmista triggereistä minulla on ainakin väsymys. Kun olen päivisin väsynyt, enkä jaksaisi elää tässä hetkessä, huomaan yllättäen puhelimen kaapanneen aikaani puoli tuntia. Puhelin tosiaan koukuttaa ja siihen saa menemään helposti sen puoli tuntia tai vaikka parikin tuntia. Ja silloin kun saan pienen hiljaisen hetken ja jätkät ei tappele, ah, hetken rauha ja hiljaisuus, ja oma somehetki. Samoin liian usein iltaisin huomaan selaavani samat tutut ja turhat kanavat läpi.
Näin se minulla menee: Whatsapp, Facebook, LinkedIn, uutiset joka kanavasta ja kermana kakun päällä eri nettikaupat, Boozt ja Zalando, ja ai niin, kirsikkana kakun päällä kurkataan vain ihan pikaisesti, että mitäs uutta tällä hetkellä onkaan mökkitarjonnassa, olisiko siellä vihdoin meille se unelmien mökki. Onhan näitä aikasyöppöjä ja tarjonta on ääretön. Ja siinä se pari tuntia menikin kepeästi. Olisihan senkin ajan voinut käyttää vaikka omaan hyvinvointiin.
Mitä voisi tehdä toisin?
Olen muutamana päivänä jättänyt tarkoituksella puhelimen pois kourasta ja yllättynyt siitä, miten hurjan paljon saankaan aikaan. Aluksi kaivoin koko ajan taskusta puhelinta huomatakseen vain, että eihän se ole siellä. Meinasin ihan vain pikaisesti tarkistella mitä maailmalla tapahtuu, kaipaako kenties kukaan minua? Onko keneltäkään tullut viestiä minulle, missään kanavassa?
Välillä ihan naurattikin jo, kun tajusin, että taasko mä muka meinaan katsoa puhelinta ja kopeloin tyhjää taskuani. Mutta hyvin pysyi puhelin silti pöydällä ja jatkuva puhelimen selaaminen päästi vähitellen irti tiukasta otteestaan. Koti on siistiytynyt hurjan paljon ja olen enemmän lasten kanssa läsnä. Olen sopinut kavereiden kanssa vanhanaikaisia tapaamisia ja välillä soittanut ja kysynyt kuulumisia, enkä yrittänyt somesta pysyä kärryillä, mitä kenenkin elämään kuuluu.
Toki uusi teknologia on hienoa, mutta kaventaako se lopulta meidän läsnäolomme ja vie meidät elämään jossain aivan toisessa todellisuudessa ja muualla kuin missä elämä on elettävissä, tässä ja nyt.
Iloa päivääsi. Ja ennen kaikkea läsnäoloa!
Ps. Artikkelikuva tuli vastaan kaverin seinällä Facebookissa. Se on siis Tommy Fuscon sivulta kopioitu.
Aikaisemepia postauksia samasta aiheesta:
