Onko sulla kasvanut luuri kouraan? Kuinka usein katsot puhelinta päivässä? Ootko tehnyt tämän päivän somepäivityksen, mitenkäs Insta-story, entä Linked In, entä oletko lukenut päivän iltapäivälehdistä, onko Meghan ja Harry muuttaneet jo Kanadaan, kuka julkkiksista nyt on vuorostaan eronnut ja mistä se johtui, missä päin maailmaa palaa metsät ja entä muut luonnon katastrofit, entä missä on sotia?
Viime viikolla puhuttiin somesta ja viime aikoina olen pohtinut myös paljon puhelimen käyttöä ja sitä, addiktoiko se minua. Korvaako puhelin normaalit kontaktit ja koukuttaako se?
Olen ajatellut itse, että puhelin on minulle työväline, perustellut puhelimeni runsasta käyttöä sillä, että tämä on minun työtäni. Mies on toki aina välillä huomauttanut, että puhelin pois ja mitä siellä nyt taas on ja se on lähinnä ärsyttänyt, mutta sitten tuli lapset. Lapset sanoo ihan suoraan, että äiti laita se puhelin pois ja se meneekin ihan eri lailla ihon alle ja pysäyttää miettimään asioita.
Onko sulla kasvanut luuri kouraan? Kuinka usein katsot puhelinta päivässä? Ootko tehnyt tämän päivän somepäivityksen, mitenkäs Insta-story, entä LinkedIn, entä oletko lukenut päivän iltapäivälehdistä, onko Meghan ja Harry muuttaneet jo Kanadaan, kuka julkkiksista nyt on vuorostaan eronnut ja mistä se johtui, liittyikö kolmansia osapuolia, missä päin maailmaa palaa metsät ja entä muut luonnon katastrofit. Entä missä on sota puhkeamassa, tai missä on sotia, joista meillä ei ole mitään tietoa, koska ne eivät ylitä uutiskynnystä? Tuoko tämä kaikki ihana informaatio sinulle iloa vai ahdistusta?
Viime viikolla mietin somea ja pohdin sitä, kun se antaa vain yhden puolen asioista. Viime aikoina olen pohtinut myös paljon puhelimen käyttöä ja sitä, addiktoiko se minua. Korvaako puhelin normaalit kontaktit ja koukuttaako se? Ei se ehkä kontakteja korvaa täysin, mutta myönnän kyllä että se koukuttaa ja isosti!
Olen ajatellut itse, että puhelin on minulle työväline, perustellut puhelimeni runsasta käyttöä sillä, että tämä on minun työtäni, se nyt vain on niin, että minä vain olen paljon puhelimen äärellä. Mies on toki aina välillä huomauttanut, että puhelin pois ja mitä siellä nyt taas on ja se on lähinnä ärsyttänyt, mutta sitten tuli lapset. Lapset sanoo ihan suoraan, että äiti laita se puhelin pois, ei ruokapöydässä saa olla puhelinta, miksi sä vielä illalla katot puhelinta, mitä sä sieltä katsot jne.. Ja se meneekin ihan eri lailla ihon alle ja pysäyttää miettimään asioita.
Me ollaan kotona sovittu, että ruokapöydässä ei ole puhelimia ja kotona muutenkin ollaan mieluummin läsnä toistemme kanssa, pelataan, saunotaan, jutellaan tai mennään vaikka pihalle tai metsään retkelle ennemmin kuin räplätään puhelinta. Lapsille tämä on vaikeaa, mutta väitän, että minulle vielä vaikeampaa.
Tehtiin ihan testi ja lähdettiin kaupungille kuvaamaan ilman puhelinta. Ensimmäinen ajatus heti pihalle tultua oli, että onpas ihana keli, pitäisikö ottaa kuva? Ja seuraava ajatus oli: ai niin, ratikkalippu. Puhelinta siis tarvitaan kyllä moneen paikkaan, mutta on se ihan yhtä lailla turhaankin kourassa. Matkan ajat olin ilman puhelinta ja oli ihanaa, kun kiinnitti huomiota erilaisiin asioihin, ihmisiin ja toki kelikin oli ihan huikean upea!
Lapset ovat siis pysäyttäneet minut miettimään somea, mutta myös viime kesän Ylen artikkeli pysäytti. Kun puhelin on saanut niin hurjan paljon valtaa, se vaikuttaa myös lapsiin. Kun vuorovaikutus vanhemman kanssa puuttuu, lapsi ahdistuu. Toki ennenkin vanhemmat ovat olleet poissaolevia, ovat lukeneet sanomalehtiä ja kirjoja, vahdanneet tv:tä, mutta älypuhelin poikkeaa näistä, koska se voi napata vanhemman huomion milloin tahansa. Lapsi hahmottaa maailmaa vanhempiensa kautta, joten on hyvä miettiä, millaisen kuvan me annamme lapsillemme olemalla koko ajan puhelimessa, emmekä läsnä? Onko puhelimessa aina jotain kiinnostavampaa annettavaa kuin lapsillamme tai kumppanilla? Ei se varmasti usein tietoista ole, mutta sosiaalinen media on tehty koukuttamaan ja sitä se totisesti tekee! Suosittelen ehdottomasti lukemaan koko artikkelin.
Yksi tämän päivän suosikkisana on myös multitasking, eli tehdään monia asioita samaan aikaan. Jostain kumman syystä näissä on usein toisena osapuolena puhelin, sähköposti, some tms.. Eli ollaan koko ajan saatavilla ja samaan aikaan yritetään olla älyttömän tehokkaita töiden ja tulosten suhteen. No sehän ei tutkimustenkaan mukaan ole mahdollista. Olenkin itse pyrkinyt siihen, että työskennellessäni keskittyneesti laitan puhelimen ilmoitusäänet pois. Tämä on tuonut hurjasti rauhaa omaan arkeen.
Miten sinä asian näet, onko puhelin kasvanut kouraan?
Sosiaalinen media, onko se hyvä vai huono juttu, riesa vai rikkaus? 🤔
Olen miettinyt viime aikoina paljon sosiaalista mediaa. Se on toisaalta tosi kiva juttu näin ruuhkavuosia elävälle perheenäidille, kun ei välttämättä ole aikaa nähdä kavereita ja rupatella kuulumisia livenä ja some kertoo kysymättäkin mitä kenellekin kuuluu.
Samaan aikaan some on järkyttävän rasittava asia. Pyykkivuorien kanssa taistellessa, jokapäiväistä murmelisiivousta ja ruokaa tehdessä välillä jopa ahdistaa katsella kavereiden lomakuvia lämmöstä, kun kontrasti omaan elämään on niin järkyttävän suuri.
Tulee väistämättä olo, että oma elämä on raatamista ja tarpomista päivästä toiseen ja muilla elämä on yhtä glamouria ja luksusta, meillä samaa tasapaksua perusarkea viikosta toiseen. Ristiriitaista, eikö totta.
Sosiaalinen media, onko se hyvä vai huono juttu, riesa vai rikkaus? Olen miettinyt viime aikoina paljon sosiaalista mediaa. Se on toisaalta tosi kiva juttu näin ruuhkavuosia elävälle perheenäidille, kun ei välttämättä ole aikaa nähdä kavereita ja rupatella kuulumisia livenä ja some kertoo kysymättäkin mitä kenellekin kuuluu. Samaan aikaan some on järkyttävän rasittava asia. Pyykkivuorien kanssa taistellessa, jokapäiväistä murmelisiivousta ja ruokaa tehdessä välillä jopa ahdistaa katsella kavereiden lomakuvia lämmöstä, kun kontrasti omaan elämään on niin järkyttävän suuri. Tulee väistämättä olo, että oma elämä on raatamista ja tarpomista päivästä toiseen ja muilla elämä on yhtä glamouria ja luksusta, meillä samaa tasapaksua perusarkea viikosta toiseen. Ristiriitaista, eikö totta.
Töiden puolesta nykyään miltei joka alalla on oltava näkyvillä sosiaalisessa mediassa, pitää luoda vakuuttavaa ja uskottavaa henkilöbrändiä, kertoa asioista kiinnostavasti, oltava miellyttävä ja asiantuntija ja tuotettava hyvää ja laadukasta sisältöä. On oltava läsnä ja esillä olematta kuitenkaan tyrkky, myytävä itseään ärsyttämättä muita ja luotava ammattimainen ja luotettava kuva juuri minusta, että voittaisin kilpailussa ne 100 muuta välittäjää, jotka haluaisivat myös myyntiin juuri tämän asunnon. On oltava brändi, valovoimainen ja kiinnostava ja parhaassa tapauksessa hyvän brändiarvosi ansiosta saat kauppaa tai seuraajia, peukutuksia ja kommentteja. Kilpailu ainakin kiinteistönvälitysalalla on todella kova, miksei muillakin aloilla.
Olen lukenut monia kirjoituksia siitä, kuinka sosiaalinen media lisää yksinäisyyttä ja tuo pahoinvointia. Näitä kirjoituksia löytyy jo monien vuosien takaa. Ihmiset vertaavat itseään ja omaa arkeaan somen kautta näkyviin kavereiden tai puolituttujen upeaan ja täydelliseltä näyttävään arkeen ja elämään, upeisiin lomakuviin ja ahdistuvat tästä. Jotkut myös peittävät somen upeiden kuvien taakse kipeän arjen ja sekin on surullista. Itselleni somessa tärkeintä on aitous, mutta on totta, että itsekin postaan vain positiivisia juttuja ja se on ihan selkeä valinta. En halua käsitellä negatiivisia asioita ja omia harmituksen aiheitani somessa psk** jauhaen, vaan keskittyä elämässäni positiiviseen, se kasvaa mille antaa tilaa.
Some on totta kai ihan huikea yhdistävä tekijä, jonka avulla voit löytää yhteyden vanhoihin ystäviin ja tiedän jopa somen kautta löytyneen uusia sisaruksia, jotka olisivat ennen someaikaa jääneet ikuiseksi salaisuudeksi. Somessa kynnys yhteyden ottamiseen ja kuulumisten kysymiseen on myös melko matala ja hyvä niin. Somen kautta voit helposti seurata puolihuolimattomasti ystävien ja puolituttujen elämää, mutta on hyvä muistaa, että somessa on usein näkyvillä vain kolikon yksi puoli. Todellisuudesta se kertoo hyvin kapean näkymän kenen tahansa elämästä ja jos sen perusteella teet jotain päätelmiä toisesta ihmisestä, saatat mennä hyvinkin metsään. Sen lisäksi, vaikka tietäisit mitä toisen ihmisen elämästä, ei se tarkoita, että teillä olisi yhteyttä, koska kohtaamista ei ole tapahtunut ja juuri yhteys ihmisten välillä tekee elämästä merkityksellistä. Yhteyden puuttuminen puolestaan luo yksinäisyyttä.
Suosittelenkin sinua olemaan yhteydessä juuri niihin ihmisiin, joiden kanssa haluat arkeasi jakaa. Kysyä kuulumisia ja sopia tapaamisia ihan livenä. Käykää kahvilla, jutelkaa puhelimessa jos ette ehdi nähdä tai välimatka on esteenä, vaihtakaa kuulumisia, ennen kaikkea kohdatkaa, se poistaa yksinäisyyttä ja tuo voimavaroja arkeen. Eli jos haluat kuulla mitä jollekin sometutulle oikeasti kuuluu, some on siihen aivan väärä paikka, oikea elämä eletään muualla, siellä tutun ja turvallisen murmeliarjen keskellä. Ja siellä arjen keskellä tapahtuvat kohtaamiset ja tapaamiset ovat kultaakin arvokkaampia.
Uusi vuosikymmen 2020 on jo hyvässä vauhdissa. Tuliko tehtyä uudenvuoden lupauksia ja vieläkö ne ovat pitäneet? Useimmiten kuntosalit pursuavat vuoden alussa ihmisiä, jotka ovat halunneet aloittaa uuden terveemmän elämän, monenlaiset laihdutuskuurit ja verkkokurssit hyökkäävät somekanavien mainosten myötä silmille, monilla on kaipuu selkeän ryhtiliikkeen ottamiseen.
Monet pohtivat vuodenvaihteessa mitä viimeinen vuosikymmen piti sisällään. Itsekin jäin pohtimaan asiaa. Viime vuosikymmen oli todella isojen muutosten aikaa. Meidän ihana esikoisemme, Akseli, syntyi 2011 ja Konsta ja Juho 2012, Voitto 2015 ja Urho 2017. Perherintamalla viime vuosikymmen on siis ollut erittäin suurien muutosten aikaa, kasvoimme lapsettomasta pariskunnasta suurperheeksi ja olen tästä äärettömän kiitollinen.
Myös parisuhteemme on kokenut kovia murroksia, taistelimme tiemme eriytymisvaiheesta ja isoista ristiriidoista lopulta päätyen kumppanuuteen ja uuteen syvempään rakkauteen. Mikä huikea, kasvattavainen ja kivuliaskin matka, mutta olen äärettömän kiitollinen siitä, että teimme paljon töitä parisuhteemme eteen ja saimme monia solmuja aukeamaan. Tänään rakastan ja arvostan puolisoani enemmän ja syvemmin kuin vielä 10 vuotta sitten. Perustettiin perheen lisäksi oma kiinteistönvälitysyritys muutaman sivuaskeleen kautta ja olemme olleet tässä Museokadun kulmassa jo kolme vuotta. Huikeaa aikaa, firmassa myös monia muutoksia, mutta ne kuuluvat arkeen ja työhön. Eteenpäin mennään suurella innolla.
Tänä vuonna minä en tehnyt mitään päätöksiä tai lupauksia muutoksesta. Toki haluan muutosta moneenkin asiaan, mutta en halua tehdä mitään lupauksia, jotka lörpähtävät kuukauden päästä, vaan haluan ennemminkin pidempiaikaista elämäntapamuutosta. Minulla on ollut tapana ennemmin aina tehdä isoja muutosrepäisyjä, olen ollut keto-dieetillä, karpannut ja ties mitä, mutta nyt kerrankin ajattelin lähestyä asiaa hieman lempeämmin. Kaveri näki minusta jopa unta, että olen alkanut musta-valko-dieetille, siis että syön vain mustaa ja valkoista, eli siis salmiakkia ja maitoa, mutta totesin, että ehkä ei kuitenkaan.
Muutamiin asioihin haluan kiinnittää tänä vuonna ja vuosikymmenenä kuitenkin huomiota. Tässä karkeasti minun haaveeni isomman elämäntapamuutoksen suhteen paloiteltuna hieman pienempiin osiin.
Pidän huolta itsestäni. Kaikista tärkein asia jaksamisen ja minkä tahansa muutoksen kannalta olen minä itse. Tämä ei ole itserakkautta, vaan tervettä aikuisuutta ja vastuun ottamista omasta itsestään. Sitä paitsi ainoa asia, jota minä voin muuttaa, on todellakin vain minä itse. Ja minun muutokseni myötä aika monikin asia voi muuttua parempaan suuntaan. Uskon, että pidän parasta mahdollista huolta perheestäni ja avioliitostani pitämällä huolta itsestäni. Kun minä voin hyvin, voi suhteemme paremmin, olen parempi puoliso ja jaksan olla lapsille rakastava vanhempi. Jos puolestaan olen väsynyt ja huonoissa energioissa, äksyilen lapsille helposti, tiuskin puolisolleni omaa pahaa oloani ja väsyäni, enkä jaksa olla läsnä ja pitkäpinnainen lasten erimielisyyksien selvittelyssä, vaan räjähdän itsekin lapsen tasolle rähjäämään. Siispä, tärkein asia minulla tänä vuonna on pitää huolta minusta itsestäni, lempeästi. Hyvinvoinnin suhteen näen tärkeimmiksi asioiksi seuraavat asiat:
Uni: kaikista tärkein asia arjessa jaksamisen kannalta on uni. Tavoitteenani on riittävästi unta, aikaisin nukkumaan, aikaisin ylös. Illalla ennen nukkumaanmenoa makaan yleensä vartin piikkimatolla, se rauhoittaa ja parantaa untani huomattavasti. Ja tavoitteena on saada unta päivittäin klo 21-6.
Ruoka: säännöllinen ruokarytmi, terveellistä ja ravintorikasta ruokaa, aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Ruokailu on minulle itselleni se haasteellisin asia, on niin helppoa jättää aina ruoat välistä ja napsia jotain pientä herkkua.
Kuntoilu: lenkkeily ja metsässä puiden halaaminen. Lempeää kehon liikuttelua.
Parisuhde ja perhe: Läsnäolo & kohtaaminenkaiken perustana
